Uusi luottotietolaki 2022: Mitä sinun tulee tietää maksuhäiriömerkintää koskevasta lakiuudistuksesta?

Maksuhäiriömerkinnän säilytysaika on muuttunut 1.12.2022. Lakiuudistuksen myötä ulosottovelallisen on mahdollista päästä eroon maksuhäiriömerkinnästä 30 päivän kuluttua siitä, kun merkintään johtanut velka tai maksu on raportoitu suoritetuksi.

Milloin maksuhäiriömerkintä poistuu?

Uuden lakimuutoksen myötä luottotietojen puhdistumista ei enää tarvitse odottaa monien vuosien ajan. Maksuhäiriömerkinnät voivat nykyään poistua luottotiedoista jo kuukauden kuluttua siitä, kun luottotietoyhtiö on saanut tiedon maksun suorituksesta. Lakiuudistus vaikuttaa kaikkiin heihin, joiden maksuhäiriömerkintään johtaneiden velkojen maksusta on kulunut vähintään 30 päivää.

Luottotietojen palautuminen on aiemmin kestänyt vähintään kaksi vuotta, vaikka merkintään johtanut velka olisi kokonaisuudessaan maksettu pois. Vanha maksuhäiriömerkintä on voinut siis vaikuttaa henkilön elämään vielä pitkän ajan jälkeenkin.

Voimassa oleva maksuhäiriömerkintä voi hankaloittaa esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Vuokra-asunnon, puhelinliittymän tai vakuutuksen saaminen
  • Asuntolainan saaminen perinteisiltä pankeilta
  • Laskun tai osamaksun käyttäminen maksutapana

Luottotiedot takaisin nopeammin

Lakiuudistuksella on suuri vaikutus erityisesti heihin, jotka ovat maksaneet maksuhäiriömerkintään johtaneet velat, mutta ovat siitä huolimatta joutuneet odottamaan luottotietojen puhdistumista kohtuuttoman kauan. Yksi muutos vanhaan luottotietolakiin verrattuna on lisäksi se, ettei uusi merkintä pidennä jo olemassa olevan maksuhäiriömerkinnän kestoa – kaikki merkinnät ovat itsenäisiä.

Miten selvitä ulosotosta?

Bluestep Bank on jo tähän asti auttanut monia asiakkaita ulosottovelkojen maksussa ja uuden lakimuutoksen myötä pankilla on jatkossa mahdollisuus nopeuttaa myös maksuhäiriömerkinnän poistumista asiakkaan luottotiedoista. Velkojen poismaksu ja luottotietojen nopeampi puhdistuminen voivat onnistua asuntovakuudellisen lainan avulla. Lainansaantimahdollisuuksiin vaikuttavat muun muassa se, paljonko ulosotossa on velkaa ja onko lainanhakijalla käytettävissä omistusasuntoa lainan vakuudeksi.

Tarkista luottotiedot

Haluatko tietää, onko sinulla maksuhäiriömerkintä? Omien luottotietojen tarkistus onnistuu esimerkiksi Asiakastieto Oy:n Omatieto-palvelun kautta. Voit tarkistaa luottotietosi maksutta yhden kerran 12 kuukauden aikana.

Ladataan

Lainalaskuri - yhdistä lainat

Tällä lainalaskurilla voit helposti laskea mahdollisen kuukausieräsi, jos siirrät nykyiset lainasi meille.

Ladataan

Esimerkki: 30 000 euron asuntovakuudellinen kuluttajaluotto, laina-aika 15 vuotta, lainan viitekorko Bluestep Prime, kokonaiskorko 8,45%, kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 9,00%. Luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä 53 411,45 euroa, sis. järjestelypalkkion 100 euroa ja tilinhoitomaksun 2,50 euroa/maksuerä, maksuerien lukumäärä 180 kpl. Lue lisää koroistamme.

Lainojen yhdistäminen

Oletko kiinnostunut korvaamaan nykyisiä luottojasi asuntovakuudellisella lainalla? Lähetä hakemuksesi jo tänään, niin kartoitamme yhdessä mahdollisuutesi lainan saantiin. 


Hae yhdistelylainaa