Pariskunta sai lainan ensiasuntoon ja pääsi samalla eroon maksuhäiriöstä
Perinteisiltä pankeilta voi olla lähes mahdotonta saada lainaa, mikäli hakijan taustalta löytyy maksuhäiriömerkintä tai ulosottovelkaa. Bluestep Bank on kuitenkin mahdollistanut yhä useammalle asiakkaalleen oman asunnon oston ja vakaamman taloustilanteen aiemmista haasteista huolimatta. Osa näistä asiakkaista on lisäksi päässyt siirtymään takaisin oman pankin asiakkaaksi.
Ensimmäisestä yhteisestä kodistaan haaveileva pariskunta joutui pettymään oman pankin kielteiseen lainapäätökseen. Hylkäävään päätökseen olivat johtaneet toisen hakijan jäljellä olevat ulosottovelat ja niistä johtuva maksuhäiriömerkintä.
Kielteinen lainapäätös? Ratkaisu voi löytyä Bluestep Bankista
Perinteisistä pankeista poiketen Bluestep Bankilla ei ole käytössä automaattista luotonmyöntöprosessia – tämä mahdollistaa jokaisen asiakkaan tilanteen tarkastelemisen yksilöllisesti. Näin ollen esimerkiksi maksuhäiriömerkinnät, ulosottovelat tai muut aiemmat taloudelliset haasteet eivät siis automaattisesti johda kielteiseen lainapäätökseen.
Bluestep Bankiin yhteyttä ottaneen pariskunnan kohdalla mahdollisuudet lainansaantiin näyttivät hyvältä, sillä heillä molemmilla oli säännölliset kuukausitulot ja lisävakuus lainalle saatiin toisen hakijan vanhemman omistamasta asunnosta.
- Riittävä maksukyky ja lisävakuus mahdollistivat sen, että pystyimme myöntämään pariskunnalle asuntolainan ensiasunnon ostoon. Ulosottovelat maksettiin pois asuntovakuudellisella lainalla, jolloin luottotietojen puhdistumista saatiin nopeutettua, kertoo Bluestep Bankin asuntolaina-asiantuntija Sini Ollikainen.
Lakiuudistus mahdollisti luottotietojen nopeamman puhdistumisen
Uusi luottotietolaki astui voimaan 1.12.2022. Uudistuksen myötä maksuhäiriömerkinnät poistuvat luottotiedoista nykyään 30 päivän kuluttua siitä, kun merkintään johtaneet velat ovat raportoitu suoritetuksi. Lakimuutos kosketti myös Bluestep Bankilta asunto- ja lisälainan saanutta pariskuntaa, ja he pääsivät nopeammin eroon maksuhäiriöstä.
- Ratkaisumme avulla pariskunnan haave omasta asunnosta toteutui ja samalla he pääsivät eroon rasitteena olleista ulosottoveloista. Kun taloustilanne oli saatu tasapainoon ja maksuhäiriömerkintä poistui luottotiedoista, oli pariskunnalla hyvät edellytykset siirtyä omaan pankkiin, jatkaa Ollikainen.
Takaisin oman pankin asiakkaaksi
Perinteinen pankki oli aiemmin hylännyt Bluestep Bankiin yhteyttä ottaneen pariskunnan lainahakemuksen maksuhäiriömerkinnän takia. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen, sillä lakimuutoksen myötä maksuhäiriömerkinnästä oli päästy eroon. Luottotietojen puhdistuttua pariskunta tiedustelikin mahdollisuuttaan siirtää asuntolaina omaan pankkiin, jossa heidän muu asiointi oli säilynyt koko ajan. Tällä kertaa vastaus oli myöntävä, ja he pääsivät nauttimaan alhaisemmasta lainamarginaalista.
- Emme kilpaile perinteisten pankkien kanssa ja usein toimimmekin asiakkaalle vain väliaikaisena ratkaisuna – kuten tämänkin pariskunnan kohdalla. Heti, kun asiakkaiden tilanne on parantunut siihen pisteeseen, että oma pankki on valmis heitä rahoittamaan, kannattaa asuntolaina siirtää omaan pankkiin. Koemme, että tehtävämme on tällöin täytetty ja siirtyminen eteenpäin on luonnollista, päättää Ollikainen.