Usein kysytyt kysymykset

Miten Bluestep Bank torjuu rahanpesua ja terrorismin rahoittamista?

Alta löydät lyhyen kuvauksen toimista, joita toteutamme estääksemme sen, että pankin toimintaa hyödynnetään rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen. 

Mitä on rahanpesu ja terrorismin rahoittaminen?
Rahanpesulla tarkoitetaan rikollisesta toiminnasta saadun rahan muuttamista erilaisten liiketoimien kautta laillisessa maksujärjestelmässä mukana olevaksi omaisuudeksi. Rahanpesu piilottaa rahan rikollisen alkuperän.
Terrorismin rahoittaminen on terrorismin taloudellista tukemista. Sillä ei tarkoiteta pelkkää suoraa osallistumista terrorismiin, vaan myös sellaisen rahan tai muun omaisuuden keräämistä, toimittamista tai vastaanottamista, jonka tiedetään rahoittavan terrorismia.

Pankin vastuulla kontrolloida
Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä (444/2017) (”rahanpesulaki”) edellyttää, että muiden toimijoiden ohella suomalaiset pankit arvioivat riskiä, että pankkia käytettäisiin rahanpesuun tai terrorismin rahoittamiseen. Laki perustuu EU:n rahanpesudirektiiviin. Bluestep Bankin kannalta laki merkitsee, että meidän tulee tuntea asiakkaamme ja heidän liiketoimensa kattavasti sekä ymmärtää liiketoimien tosiasiallinen tarkoitus.

Esitämme kysymyksiä ja teemme tarkastuksia
Meillä on velvollisuus toimia aktiivisesti estääksemme, huomaksemme ja ilmoittaaksemme keskusrikospoliisin yhteydessä toimivalle rahanpesun selvittelykeskukselle tilanteet, joissa tunnistamme rahanpesua tai terrorismin rahoittamisesta koskevan epäilyn. Bluestep Bank tarkastaa esimerkiksi kaikkien asiakkaiden henkilöllisyyden, esittää tarkistuskysymyksiä ja tekee asiakassuhteen aikaisia liiketoimia koskevia jatkuvia tarkastuksia.

Meillä on 1.8.2015 alkaen ollut rahanpesulain asettama velvollisuus selvittää, ketkä asiakkaistamme ovat poliittisesti vaikutusvaltaisessa asemassa olevia henkilöitä ja näiden perheenjäseniä sekä tunnettuja yhtiökumppaneita. Tämän takia meidän tulee esittää useita kysymyksiä, ennen kuin voimme jatkaa hakemuksen käsittelyä.

Poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö
Poliittisesti vaikutusvaltaisessa asemassa oleva henkilö (Politically Exposed Person - "PEP") tarkoittaa henkilöä, jolla on tai on ollut tärkeä julkinen tehtävä valtiossa tai kansainvälisen järjestön johdossa. Henkilöä on riskinäkökulmasta pidettävä PEP:nä vähintään 12 kuukauden ajan sen jälkeen, kun tämä on lopettanut tehtävässä.
Merkittävällä julkisella tehtävällä tarkoitetaan tehtävää, jota hoitavat:

  • valtion- tai hallitusten päämiehet, ministerit sekä vara- ja apulaisministerit,
  • parlamentin jäsenet,
  • poliittisten puolueiden hallituksen jäsenet,
  • korkeimman oikeuden, perustuslakituomioistuinten tai muiden korkean tason oikeuselinten tuomarit, joiden päätöksiin saa hakea muutosta vain poikkeustapauksissa,
  • tarkastusviranomaisten johtavat virkamiehet ja keskuspankin hallintoelinten jäsenet,
  • suurlähettiläät, edustustojen päälliköt ja korkeat upseerit asevoimissa ja
  • henkilöt, jotka ovat valtionyhtiöiden hallinto-, johto- tai valvontaelinten jäseniä tai joilla on tai on ollut tehtäviä kansainvälisen järjestön johdossa.*

*Kansainvälisellä organisaatiolla tarkoitetaan järjestöjä, jotka on perustettu muodollisilla valtioiden välisillä poliittisilla sopimuksilla, joilla on kansainvälisten sopimusten asema. Esimerkkejä ovat mm YK ja YK:n jäsenjärjestöt sekä Euroopan neuvosto, Nato ja WTO.

PEP:n perheenjäsenet ja yhtiökumppanit
Perheenjäsenet tarkoittavat seuraavia henkilöitä:

  1. puoliso, rekisteröity kumppani, avopuoliso,
  2. lapset ja heidän puolisonsa, rekisteröity kumppaninsa ja avopuolisonsa sekä 
  3. vanhemmat.

Yhtiökumppaniksi tunnetulla henkilöllä tarkoitetaan:

  • henkilöä, joka omistaa tai hallinnoi yritystä yhdessä PEP:n kanssa,
  • henkilöä, jolla on/on ollut muu läheinen liikesuhde PEP:n kanssa ja
  • henkilöä, joka yksinomaan omistaa tai käyttää vaikutusvaltaa yrityksessä, joka on tosiasiallisesti perustettu PEP:n eduksi.

Mikäli hakija ei pysty varmentamaan henkilöllisyyttään tai vastaamaan kysymyksiimme, emme voi toteuttaa hakijan pyytämää palvelua.
Kaikki Bluestep Bankin saamat tiedot käsitellään GDPR:n mukaisesti ja ne ovat pankkisalaisuuden alaisia.

Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi?

Olet lämpimästi tervetullut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme.

Puh: 09 3158 7600

Jos sinulla on kysyttävää lainahakemukseesi liittyen, olethan yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen hakemus@bluestep.fi.